Kolmas perättäinen Vuoden tarkkuussuunnistajan palkinto on nyt plakkarissa. Eilen Jyväskylässä pidetyissä rastitreffit-gaalassa palkittiin jälleen ansioituneet suunnistajat. Nyt pääsin samoille lukemille kiertopytyssä mestaristarkkuussuunnistaja Antti Rusasen kanssa. Kummallakin on saldona kolme perättäistä merkintää kiertopalkinnossa.
Pytty oli minulle kruunaus hyvin menneestä kaudesta. Oikeastaan paremmin ei olisi kausi voinut mennä.
Kauden päätulokset:
MM-kilpailut Ranska: 2 x MM-kulta
PM-kilpailut Tanska: PM-joukkuevoitto, henkilökohtainen voittokaan ei ollut kaukana, sillä ajassa hävisin Stig Gerdtmanille 39 sekuntia. Tosin osittain sen takia, että ryhmäkuri velvoitti ensimmäisenä kilpailupäivänä käyttämään vähintään 60 sekuntia aikarastilla. Tein työtä käskettyä, mutta kuri kannatti ja joukkuevoitto Ruotsista toisena vuonna peräkkäin lämmitti paljon!
SM-kisat: onnistuneesti läpi, vaikka osa kritisoi lauantain maastovalintaa. Kritisoijille haluaisin sanoa, että tuollaisia kisoja on ollut MM-kisoissa ja tulee olemaan. Toisaalta, jos haluaa saada yleisöä paikalle ja vähänkään näkyvyyttä lajille, ei kannata viedä kisoja hornaan, kun samat mitalistit saataisiin selville 40km ihmisasutusta lähempänä;)
Yhteistä tämän kauden kisoissa oli se, että niihin kisoihin, joihin lähdin voittamaan kisaa, yleensä voitin ja tein joko yhden virheen tai en ainuttakaan. Kauden paras suoritus oli ehdottomasti Ranskan toisen kilpailupäivän suoritus täysillä pisteillä, mutta paljoa huonommaksi ei jää myöskään O-ringenin kolmas päivä. Siellä tuli uhottua etukäteen voitosta, mutta se ei tullut tiukasti vaan ylivoimaisesti;) Tein tähän astisen ennätykseni, sillä vastasin kolme aikarastia yhteisajassa 6 sekuntia, mikä on varmasti kohtuullisen kova missä kisassa tahansa.
SSL:n uutinen
Yle urheilun uutinen
Shortly in English:
I was awarded last night as the best trail-orienteer in Finland. The orienteering gala-night was held in my studying town Jyväskylä. The other prizers went to...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Onnittelut Vuoden tarkkuussuunnistajalle!
Ensi vuonna sitten voittamaan jokaista kisaa.
Onnittelut myös minulta! Edelliseen laittaisin tarkennukseksi, että riittää kun voitat/suomalainen voittaa arvokisat ja maaottelun!
Kari
Kiitokset, Juu ensi vuonna vastausprosentti hilataan 98% (vuonna 2011 97%) tietämille. Luulisi riittävän hyville sijoille. Ja meillä löytyy nyt leveyttä joukkueissa, joten hyvillä mielin lunta tässä odotellaan.
Lauri
Congrats with the nomination! :) Next year you better hope that the runners preform worse! Especially since you will go back to the silver medal at WTOC agian...
Yeah, it's my turn next year
Ivo
My aim is to answer 100% correct all the controls next year in WTOC. That's not easy even for me but it's almost necessary if I want to beat you guys! But I know that you are slower on timed controls.. ;)
WTOC time control seconds between us:
1. Lauri 48,5 sec
2. Ivo 115 sec
3. Martin 147 sec
We already started to train timed controls with Antti.. be aware on tempo as well!
Ivo - we'll see about that.
Lauri - you will not have all correct next year. You will miss at least 2 contols. Nummer 11 day 1 and also number 19 day 2. The first one you do not have the balls to say Z and 19 day 2 you wil unfortunately say Z even if it's not a zero. I'm sorry for this, but it's a fact.
Time contols: It's all about the tactic - next year maybe I will do as in Norwegian champs or usually in TempO...
Lauri,
you now that we have a tradition on
WTOC to have a new world champion each year. You have already used your turn, sorry.
Ivo
Next year is not the same as previous years. I'll change the tradition because it seems that anyone can take the world champion title. But you could go to Italy and train hard there and I promise to give chance on WTOC 2014. Next year and 2013 are my becoming aims so there are very few possibilities to take anything cause the other flying Finns are also there...
Nordic champs:
http://dl.dropbox.com/u/14588107/Resultater/2011_Andre/110925_nordisklandskamp_team.pdf
World champs:
http://dl.dropbox.com/u/14588107/Resultater/2011_Andre/110817_WTOC_Res-Overall.pdf
And finally Finnish Champs:
http://sisu.selkie.fi/sites/sisu.selkie.fi/files/TrailO_SM009.2%20JATKOA%20VARTEN%20-%20Matille2.pdf
-L-
Blablabla grabbar
-Marit
Everyone knows a girl under 21 will win WTOC 2011, so I guess it has to be me! Sorry guys.
- the real Marit (the last comment was Martin)
No problem with me, you can have WTOC 2011 :-))
Ivo
I don't think that's okay with Lauri, so I can take 2012 instead! ;)
Marit
Lähetä kommentti